Viikonloppuna olimme reippaita ja sateesta huolimatta lähdimme terrierimessuille ja Match showhun. Kyseessä oli Mytyn ensiesiintyminen näyttelykehässä ja se tuskin jäi kellekään epäselväksi. Näyttelyhihnaa en edes viitsinyt sille laittaa, kun se vielä syöksyy välillä muiden koirien perään. Pitää opetella siihen sitten ajan kanssa. Meidän kilpakumppani pienten pentujen sarjassa oli westie, joka oli taatusti treenannut kehäkäyttäytymistä Myttyä enemmän. Ei meillä ollut mitään mahdollisuuksia, mutta hauskaa oli kuitenkin! Tuomari kommentoi, että onpas iloinen pentu, kun Mytty suunnilleen meinasi tippua pöydältä innostuessaan niin paljon tuomarin tulosta. Toi tulee tervehtiin mua, ihanaa! Nähtiinpä siellä toinen glennikin, mitä ei kovin usein satu. Se oli Myttyä 4 kk vanhempi ja paljon pienikokoisempi sekä muutenkin ihan erinäköinen. Semmoisia ne glennit on.

Koirapuistossakin kävimme ensimmäistä kertaa. Sinne oli sovittu treffit tipsupojan kanssa, mutta ei niistä oikein mitään tullut. Mytty rynnii vauhdilla päin ja siinä kyllä pienemmät koirat säikähtää, eikä leikistä tule mitään. Kaipa sen leikit rauhoittuu iän myötä, mutta toistaiseksi suositaan kyllä samankokoisia tai isompia leikkikavereita. Puistossa käväisi pari isoa urosta ja niiden kanssa Mytty leikki ihan mainiosti. 

Nyt kun olisi kaikenlaista kivaa ulkotapahtumaa tiedossa, niin tietysti sataa jatkuvasti vettä. Toivottavasti sääennustukseen tulee vielä muutoksia, koska pentukurssi, ratsastuskilpailut ja terrierimessut olisivat niin paljon mukavammat kauniissa kevätsäässä. Mutta koiran omistaja ei saa liikaa valitella säätä, ulos on kuitenkin mentävä ja eihän se hyvissä vettäpitävissä vaatteissa niin kamalaa edes ole.

Mytyn pentukurssi on hyvässä vauhdissa ja neiti tuntuu tykkäävän siellä käymisestä. Edelleen on kamalaa, kun ei saa treenien aikana moikkailla kavereita, mutta viimeksi päästettiin kaikki pennut lopuksi irti leikkimään ja sekös vasta hauskaa oli! Coton Peppi vähän arasteli Myttyä, kun meidän virtahevonpoikanen rynnisti tapansa mukaan reippaana tekemään tuttavuutta. Ei se niin justiinsa ole, jos toinen on pieni ja hento ja kaatuu siinä samalla, Mytty on vähän suurpiirteinen tyyppi. Onneksi se uskoo kun toinen komentaa ja lähtee sitten muihin puuhiin. Harjoiteltiin luoksetuloa kesken leikkien ja Mytty tuli hienosti. Tosin odottelin sellaista hetkeä, ettei sillä ollut ihan pahin tohina päällä, joten siitä tuli vähän helpotusta.

Tahtoisin opiskella jotain ihan muuta. Kirjastonhoitajaksi vaikka. Ei minusta taida tähän tulevaan ammattiin olla, ainakin nyt tuntuu siltä. Harmillista tuhlata monta vuotta opiskeluun ja todeta sitten, että ei sittenkään ole oma ala. Kyllähän se vähän epäilytti jo aiemmin, mutta ajattelin vain että kai se ohi menee, kun kuitenkin opiskelut sujuivat ihan hyvin ja kurssitkin olivat kiinnostavia. Tähän graduvaiheeseen on nyt jääty jumiin pahemman kerran, toivottavasti jokin ratkaisu löytyy.

Viime päivinä on tapahtunut niin paljon kaikkea surullista, ettei sitä kai oikein käsitäkään vielä. Tahtoisin vaan käpertyä sohvannurkkaan Dickensin Kolean talon kanssa ja unohtaa kaiken muun. Lukeminen onneksi rauhoittaa aina.

Tänään pitäisi kuitenkin jaksaa aloittaa Mytyn pentukurssi. Ensin on parin tunnin teoriaosa, jota odotan kyllä mielenkiinnolla. Ensi viikolla pääsee pentukin mukaan, kun varsinaiset harjoitukset alkavat. Ihmiset taitavat nykyään harrastaa koiriensa kanssa enemmän kuin ennen, kun kaikki ryhmät tuntuvat täyttyvän hetkessä. Kurssilla olisi tarkoitus oppia ainakin ohittamaan muita ja muutenkin kuuntelemaan ja liikkumaan eteenpäin myös silloin, kun muita koiria on näköpiirissä.

Matkailtiin Mytyn kanssa junallakin tässä yksi sunnuntai. Neiti oli oikein reipas ja jaksoi matkustaa saman päivän aikana Riihimäelle ja takaisin. Itsekin tykkään junalla matkustamisesta, varsinkin yksin. Onpahan aikaa lukea ja kuunnella musiikkia, eikä tarvitse huolehtia matkaseuran viihtymisestä, kun kaikki yleensä tylsistyvät pitemmillä matkoilla. Riihimäellä Mytty näki siskonsa ja pari vähän vanhempaa pentua. Jälleennäkeminen oli aluksi hieman ärhäkkä, mutta pian siskokset touhusivat kahdestaan ja muut jäivät vähän ulkopuolisiksi. Kerrankin oli Mytylle sopivan rajua leikkiseuraa.

Huomenna taas ajotunnille. Kuinka vaikeaa voi olla oppia ajamaan keskustassa? Pitäisi koko ajan pysyä tarkkaavaisena, kun tulee risteystä risteyksen perään ja sekös vasta hankalaa on.

Mytty on saanut uusia koirakavereita ja hyvin se on tullut toimeen kaikkien kanssa. Tosin Mytyn on vähän vaikeaa ymmärtää sitä, että vanhemmat koirat eivät välttämättä jaksa koko ajan leikkiä pennun kanssa. Pääsiäisenä meillä vieraili Nemo-cockeri ja ulkona leikkimisen jälkeen Mytty jaksoi vielä sisälläkin esittää kaikki mahdolliset temput leikkiinkutsuna. Nemo vaan tuijotteli seiniä ja yritti kärsivällisesti saada toista ymmärtämään, että enää ei huvita leikkiä. Aika paljon aikuiset koirat näköjään sietävät pennulta, tai ainakin Mytyn tähänastiset tuttavuudet. Tutustuttiin myös vähän isompaan kaveriin, irlanninsusikoira Arttuun. Myttyä ei Artun valtava koko pelottanut yhtään, samalla tavalla se sitä lähestyi kuin muitakin uusia koiria. Pientä varovaisuutta tietysti tarvittiin, kun Arttuhan saattaisi vahingossakin satuttaa Myttyä, kun sitä kokoeroa tosiaan on niin reilusti. Joitain pientä  hauskaa samannäköisyyttä löytyy glennistä ja irlanninsusikoirasta, vaikka toinen yltää toista suunnilleen polveen asti.

Lukemisena on tällä hetkellä Lionel Shriverin Poikani Kevin. Sitä on vaikea jättää kesken.  

Kevät etenee hurjaa vauhtia ja opiskeluun ei tunnu riittävän aikaa. Toisen lopputentin sain suoritettua viime viikolla, mutta gradu on edistynyt varsin hitaasti. Pitäisi tehdä loput labrahommat ja paljon muutakin ennen toukokuuta ja töiden alkua. Töistäkään ei ole vielä mitään varmuutta, mutta pakko vain luottaa, että jonnekin pääsen. Muuten tulee todella köyhä kesä, kun opintotukikuukausiakaan ei ole jäljellä kuin muutama. Gradu tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä, en vain saa siitä mitään otetta. Pakko kuitenkin yrittää, koska ei kai muuten valmista tutkintoa voi keskenkään jättää.

Mytty onneksi piristää opiskelustressin keskellä. Pelkästään sen touhujen seuraamisesta tulee hyvälle tuulelle. Herätessään se on maailman suloisin otus: pöllähtäneen näköinen pystytukka. Viimeinen pentukurssikerta sujui oikein hienosti. Mytty sai jopa kehuja siitä, että tulee kaikkien kanssa toimeen ja osaa hyvin lukea muita koiria. Se taisi olla kaikista pennuista energisin; joku siellä jo kysyikin, että eikö tuo koskaan sammu. Torstaina meillä on treffit uuden koirakaverin kanssa, Mytty saa tutustua gööttityttö Hippaan.