Näin taas viime yönä hevosunta. Siinä oli entinen hoitohevonen, isokokoinen suomenhevostamma. Sen kuolemasta on aikaa jo kymmenisen vuotta. Tuli elävästi mieleen meidän ratsastusretkemme, kun tamma halusi päättää suunnan ja jos sille antoi periksi, se suuntasi aina parin kilometrin päähän toiselle tallille. Tamma eleli yksikseen pienellä tallilla, joten olihan se mukavaa päästä lajitoveria moikkaamaan. Takaisin lähteminen oli aina hankalaa, joskus se onnistui vain tulemalla alas selästä ja taluttamalla heppa kotiin. Hevosia ei kyllä ole luotu yksineläjiksi. Tallille olisi ikävä, siksi hevoset tulee uniinkin.

Eilen katsotiin Kummisetä. Jostain syystä tuokin klassikko on jäänyt katsomatta aiemmin. Hyvä elokuva, eikä edes tuntunut pitkältä, vaikka kolmisen tuntia kestikin. Tänään voisi katsoa kakkososan, joka taitaa olla vielä pitempi.