Sitä näyttää löytyvän tuosta meidän neidistä. Eilen olimme toista kertaa pentukerhossa ja taistelu staffipojan kanssa jatkui. Mytty ei halua antaa periksi, vaikka se ei oikein pärjääkään ja se tietysti saa sen staffin vaan innostumaan. Nyt niiden riehuminen näytti jo sen verran vaaralliselta, että ei enää uskallettu päästää molempia yhtä aikaa vapaaksi. Staffinuorukainen puri ihan kunnolla, eikä päästänyt irti, vaikka Mytty kuinka vinkui. Taaskaan sitä ei kiinnostanut muut pennut yhtään, niistä ei ilmeisesti ollut sille tarpeeksi vastusta. Huomasi kyllä selvästi, miten esimerkiksi noutajanpennut leikkivät siellä paljon rauhallisemmin, kun taas Mytyn terrierimeininki on aika rajua. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole ketään tosissaan purrut ja muutenkin sen leikki on normaalia pentujen touhua, eli ei mene liian rajuksi.

Eilen tutustuttiin myös Elsa-koiraan, joka asustaa palvelukodissa vanhusten ilona. Äiti on ihan hurahtanut Elsaan ja olihan se melko hurmaava sekarotuinen tyttö. Mytty tykkäsi Elsasta kovasti ja ne vaikuttivat tulevan varsin hyvin toimeen. Bussissakin matkustettiin hyvällä menestyksellä ja kaupungilla kävelykin sujui jo aika reippaasti. Vähän meinaa hymyilyttää, kun Mytty haluaisi tervehtiä jokaista vastaantulijaa ja kaikki ihmiset on sen mielestä aivan ihania. Kaupungilla niitä vastaantulijoita riittää ja kaikki ei kuitenkaan ole kiinnostuneita edes tuommoisesta pikkupennusta, joten Mytty joutuu välillä toteamaan, että hänen hurmaustaitonsa eivät tainneet riittää. Toki me opetellaan ohittamista koko ajan ja tavoitteena on oppia, ettei jokaista kannata edes yrittää tervehtiä.

Ensimmäinen ajotuntikin on takana. Se onnistui kohtalaisen hyvin, vaikka etukäteen vähän pelottikin. Onhan se vielä hankalaa tehdä monia asioita yhtäaikaa, mutta se lienee täysin normaalia. Auto sammui ainoastaan kerran, kun oli ihan olematon vauhti ja aloin vaihtamaan ykköseltä kakkoselle. Melkoista etananvauhtia minä vielä ajelin ja huimaa kyllä ajatuskin joutua joskus moottoritielle ajamaan.