Viime päivinä on tapahtunut niin paljon kaikkea surullista, ettei sitä kai oikein käsitäkään vielä. Tahtoisin vaan käpertyä sohvannurkkaan Dickensin Kolean talon kanssa ja unohtaa kaiken muun. Lukeminen onneksi rauhoittaa aina.

Tänään pitäisi kuitenkin jaksaa aloittaa Mytyn pentukurssi. Ensin on parin tunnin teoriaosa, jota odotan kyllä mielenkiinnolla. Ensi viikolla pääsee pentukin mukaan, kun varsinaiset harjoitukset alkavat. Ihmiset taitavat nykyään harrastaa koiriensa kanssa enemmän kuin ennen, kun kaikki ryhmät tuntuvat täyttyvän hetkessä. Kurssilla olisi tarkoitus oppia ainakin ohittamaan muita ja muutenkin kuuntelemaan ja liikkumaan eteenpäin myös silloin, kun muita koiria on näköpiirissä.

Matkailtiin Mytyn kanssa junallakin tässä yksi sunnuntai. Neiti oli oikein reipas ja jaksoi matkustaa saman päivän aikana Riihimäelle ja takaisin. Itsekin tykkään junalla matkustamisesta, varsinkin yksin. Onpahan aikaa lukea ja kuunnella musiikkia, eikä tarvitse huolehtia matkaseuran viihtymisestä, kun kaikki yleensä tylsistyvät pitemmillä matkoilla. Riihimäellä Mytty näki siskonsa ja pari vähän vanhempaa pentua. Jälleennäkeminen oli aluksi hieman ärhäkkä, mutta pian siskokset touhusivat kahdestaan ja muut jäivät vähän ulkopuolisiksi. Kerrankin oli Mytylle sopivan rajua leikkiseuraa.

Huomenna taas ajotunnille. Kuinka vaikeaa voi olla oppia ajamaan keskustassa? Pitäisi koko ajan pysyä tarkkaavaisena, kun tulee risteystä risteyksen perään ja sekös vasta hankalaa on.